Vinkeä ilmestys, tämä Hannu Mäkelän "Elävät ja kuolleet". Samaan hintaan tarjotaan sekä faktaa että fiktiota, historiallista pienoisromaania että oikeiden tapahtumien tutkimista arkistoiden ja mikrofilmien äärellä.
Ensin on valokuva, otettu rikospaikalta vuonna 1928. Tekopaikka on pieni asuinhuone Helsingin Fleminginkatu nelosessa, aikalaiskuvaaja on taltioinut filmille kaksi ruumista - miehen ja naisen. Mäkelä kuvailee näkemänsä asiallisesti, hän ei vielä prologissan lisää kuvaan juurikaan mitään ylimääräistä, vain perusteltuja olettamuksia. Lakoniseen tapaan käydään läpi faktat, jotka jokainen voi kuvasta havaita. Nyt, kun näkymä on lukijalle tuttu, voidaan asetelmaa vähitellen kehiä auki. Keitä surmatut ovat? Mikä heitä yhdistää? Mikä paikka on tämä asunto, jonka räsymatolla retkottaa nainen ja seinustan luhistumaisillaan olevassa sängyssä makaa tunnistamaton mies, hänkin kuolleena?
Johdannon jälkeen Mäkelä tarjoaa fiktiivisen version surmiin johtaineille ihmiskohtaloille. Kertomuksen päähenkilöitä ovat kutoja Matilda L. ja Yrjö S. Nimet, tapahtumapaikka ja -aika, sekä Tildan ammatti, kutoja, ovat historiallsia tosiasioita, mutta muutoin kirjailija on kehittänyt heille omatekoiset vaiheet. Elämää tarkastellaan sekä Yrjön että Matildan silmin.
Tilda on raskaana ja pelkää tilansa paljastuvan. Se tietäisi varmaa työttömyyttä ja kurjuuteen suistumista. Yrjö, tuleva isä, on työtön ja naimisissa sairaalloisen Siirin kanssa. Avioliitto on aikaa sitten arkistunut, paria pitää yhdessä lähinnä miehen vaimoaan ja lapsiaan kohtaan tuntema säälintapainen.
Vaimo käy tapaamassa Tildaa, rukoilee tätä ajamaan Yrjön takaisin kotiinsa, ja paljastaa muutamia epämiellyttäviä seikkoja Yrjön entisistä naisseikkailuista. Matilda ei tiedä mitä ajatella kutsumattomasta vieraasta tai valehtelijaksi paljastuneesta sulhasestaan.
Yrjölle ei onnetar hymyile. Pirtun kaupitteluun sotkeutuva mies saa poliisin peräänsä ja etsii turvaa rakastajattarensa nurkista. Ilmoitus tulevasta perillisestä ei häntä innosta. Tildaa kauhistuttaa ajatus hylätyksi joutumisesta. Vähin erin tapahtumat kärjistyvät kohti henkirikosta, epätoivoiseen asemaan ajetun naisen toteuttamaa (itse)murhaa.
Kirjan fiktiivinen osa saa karun lopun, mutta kovin kauniita vaiheita ei löydy todellisesta elämästäkään.
Mäkelää kiehtovat Tildan ja Yrjön elämäntarinat. Kirjailija alkaa etsiä heitä arkistojen ja lehtiartikkeleiden kätköstä. Vaihe vaiheelta, hitaasti, valokuvan hahmot saavat oikeat taustat. Paljon jää rivien väleihin, jokin puolestaan tarkentuu. Kuvitellulla versiolla on joitain yhteneväisyyksiä päähenkilöiden todelliseen elämään, mutta totta kai myös eriäväisyyksiä ilmenee. Siiriä ei Yrjöllä ole ollut, mutta helsinkiläinen sukulaismies kuitenkin. Sekä Tilda, joka teki keväällä 1928 lehtiinkin päätyneen veriteon, ampui itsensä ja rakastajansa. Muutamaa päivää ennen kuolemaansa Yrjö oli ehtinyt vaihtaa kirjansa toiseen asuntoon. Siinäkö oli motiivi Tildan teolle? Sitä ei historia kerro, mutta olettamuksia voi esittää.
Mäkelä kirjoittaa kauniisti. Vähäeleisesti, mutta silti lähes myötätunnolla henkilöihinsä suhtautuen. Tilda ei ole kylmäverinen murhaajatar, eikä Yrjökään täysi konna. Näin olisi voinut tapahtua, kirjailija viestii, mutta muistuttaa silti, että tapahtumien kokonaiskuva on tuomittu jäämään ikuiseksi arvoitukseksi. Ainoat silminnäkijät murhatapaukselle olivat uhrit itse, eivätkä naapureiden tekemät lausunnot tai poliisin ottama kuva kerro, mikä lopulta sai Tildan tekemään ratkaisunsa. Kuolleet ovat hetkeksi heränneet kirjan sivulla henkiin, mutta lopullista totuutta he eivät silti suostu kertomaan.
Elävät ja kuolleet on erikoinen, kiehtova kirja. Sitä voi varauksetta suositella sekä taidokkaan romaanikirjallisuuden että historian ystäville. En muista vastaavaa yhdistelmää aikaisemmin lukeneeni, tämä oli ehdottoman mielenkiintoinen ja avartava lukuelämys!
Arvosana 9/10
Hannu Mäkelä
Elävät ja kuolleet
275 sivua
Tammi 2008
Ensin on valokuva, otettu rikospaikalta vuonna 1928. Tekopaikka on pieni asuinhuone Helsingin Fleminginkatu nelosessa, aikalaiskuvaaja on taltioinut filmille kaksi ruumista - miehen ja naisen. Mäkelä kuvailee näkemänsä asiallisesti, hän ei vielä prologissan lisää kuvaan juurikaan mitään ylimääräistä, vain perusteltuja olettamuksia. Lakoniseen tapaan käydään läpi faktat, jotka jokainen voi kuvasta havaita. Nyt, kun näkymä on lukijalle tuttu, voidaan asetelmaa vähitellen kehiä auki. Keitä surmatut ovat? Mikä heitä yhdistää? Mikä paikka on tämä asunto, jonka räsymatolla retkottaa nainen ja seinustan luhistumaisillaan olevassa sängyssä makaa tunnistamaton mies, hänkin kuolleena?
Johdannon jälkeen Mäkelä tarjoaa fiktiivisen version surmiin johtaineille ihmiskohtaloille. Kertomuksen päähenkilöitä ovat kutoja Matilda L. ja Yrjö S. Nimet, tapahtumapaikka ja -aika, sekä Tildan ammatti, kutoja, ovat historiallsia tosiasioita, mutta muutoin kirjailija on kehittänyt heille omatekoiset vaiheet. Elämää tarkastellaan sekä Yrjön että Matildan silmin.
Tilda on raskaana ja pelkää tilansa paljastuvan. Se tietäisi varmaa työttömyyttä ja kurjuuteen suistumista. Yrjö, tuleva isä, on työtön ja naimisissa sairaalloisen Siirin kanssa. Avioliitto on aikaa sitten arkistunut, paria pitää yhdessä lähinnä miehen vaimoaan ja lapsiaan kohtaan tuntema säälintapainen.
Vaimo käy tapaamassa Tildaa, rukoilee tätä ajamaan Yrjön takaisin kotiinsa, ja paljastaa muutamia epämiellyttäviä seikkoja Yrjön entisistä naisseikkailuista. Matilda ei tiedä mitä ajatella kutsumattomasta vieraasta tai valehtelijaksi paljastuneesta sulhasestaan.
Yrjölle ei onnetar hymyile. Pirtun kaupitteluun sotkeutuva mies saa poliisin peräänsä ja etsii turvaa rakastajattarensa nurkista. Ilmoitus tulevasta perillisestä ei häntä innosta. Tildaa kauhistuttaa ajatus hylätyksi joutumisesta. Vähin erin tapahtumat kärjistyvät kohti henkirikosta, epätoivoiseen asemaan ajetun naisen toteuttamaa (itse)murhaa.
Kirjan fiktiivinen osa saa karun lopun, mutta kovin kauniita vaiheita ei löydy todellisesta elämästäkään.
Mäkelää kiehtovat Tildan ja Yrjön elämäntarinat. Kirjailija alkaa etsiä heitä arkistojen ja lehtiartikkeleiden kätköstä. Vaihe vaiheelta, hitaasti, valokuvan hahmot saavat oikeat taustat. Paljon jää rivien väleihin, jokin puolestaan tarkentuu. Kuvitellulla versiolla on joitain yhteneväisyyksiä päähenkilöiden todelliseen elämään, mutta totta kai myös eriäväisyyksiä ilmenee. Siiriä ei Yrjöllä ole ollut, mutta helsinkiläinen sukulaismies kuitenkin. Sekä Tilda, joka teki keväällä 1928 lehtiinkin päätyneen veriteon, ampui itsensä ja rakastajansa. Muutamaa päivää ennen kuolemaansa Yrjö oli ehtinyt vaihtaa kirjansa toiseen asuntoon. Siinäkö oli motiivi Tildan teolle? Sitä ei historia kerro, mutta olettamuksia voi esittää. Mäkelä kirjoittaa kauniisti. Vähäeleisesti, mutta silti lähes myötätunnolla henkilöihinsä suhtautuen. Tilda ei ole kylmäverinen murhaajatar, eikä Yrjökään täysi konna. Näin olisi voinut tapahtua, kirjailija viestii, mutta muistuttaa silti, että tapahtumien kokonaiskuva on tuomittu jäämään ikuiseksi arvoitukseksi. Ainoat silminnäkijät murhatapaukselle olivat uhrit itse, eivätkä naapureiden tekemät lausunnot tai poliisin ottama kuva kerro, mikä lopulta sai Tildan tekemään ratkaisunsa. Kuolleet ovat hetkeksi heränneet kirjan sivulla henkiin, mutta lopullista totuutta he eivät silti suostu kertomaan.
Elävät ja kuolleet on erikoinen, kiehtova kirja. Sitä voi varauksetta suositella sekä taidokkaan romaanikirjallisuuden että historian ystäville. En muista vastaavaa yhdistelmää aikaisemmin lukeneeni, tämä oli ehdottoman mielenkiintoinen ja avartava lukuelämys!
Arvosana 9/10
Hannu Mäkelä
Elävät ja kuolleet
275 sivua
Tammi 2008
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti