Kalle Lähteen esikoisromaani ammentaa samoista lähtökohdista kuin Juha Vuorisen kulttikirjojen joukkoon kohonnut Juoppohullun päiväkirja. Molemmissa teoksissa lukija viedään aivan kosketusetäisyydelle tutkailemaan alkoholistin elämää. Siinä missä Juoppis on enemmänkin remeltävä farssi, joka naurattaa enemmän kuin itkettää, Lähteen kirja tonkii näennäisestä kepeydestään huolimatta alkoholiriippuvaisen elämän syvempiä pohjamutia. Ja niitähän riittää.
Tosin se on sanottava, että lukeudun Vuorisen faneihin ja ihmettelen hivenen itsekseni, kuinka Lähteen brutaaleja yksityiskohtia sisältävä, omiin kokemuksiin nojaava kirja on otettu Otavan kustannusohjelmaan, siinä missä Juha Vuorista on totuttu pitämään epäkirjailijana, jota ei ole kelpuutettu edes Kirjailijaliiton jäseneksi huolimatta hurjista myyntiluvuista ja pitkästä urasta. Onkohan niin, että pokkarina tekstinsä julkaissut, varusmiesten ja teinipoikien suosikkikynäilijä on kirjaväen mielestä sittenkin pelkkä kioskikirjallisuuden mainosmies?
Kumpikaan miehistä ei kauhistele viinamäen miesten arkea. Sekä Vuorisen että Lähteen alkoholistit ovat vielä askeleen, parin päässä kadulle päätymisestä ja kusenhuuruisesta puliukkoelämästä. Elämä on kuitenkin jo huomattavan kaltevalla pinnalla. Vuorisen juoppohullu toilailee kirjasta toiseen kohti raitistunutta perhe-elämää, mutta Lähteen nimettömäksi jäänyt, lapseton sankari uppoaa pulloon yhä syvemmälle ja syvemmälle. Raitistumisyritys jää yritykseksi, kapakan kutsu peittoaa juomattomuuslupaukset ja vaimokin kyllästyy hoipertelijan tukemiseen.
Lähde piirtää kuvan miehestä, joka uskottelee pärjäävänsä viinapirulle ja kieltää jyrkästi alkoholisminsa, koska elämä on päälisin puolin kunnossa. On asunto, puoliso, merkkineule ja hienostuneempi juomamaku kuin rantojen miehillä. Juominen on olosuhteiden ja muiden ihmisten syytä, lopettamaanhan pystyy koska tahansa.
Jos on kovin herkkä lukija, jota kootut eritekuvaukset ällöttävät, on syytä jättää Lähteen kirja suosiolla hyllyyn. Happotestissä kuikuillaan pisuaariin ja paskotaan housuun, eikä kirjailija armahda romaaniin tarttunutta missään vaiheessa. Hallusinaatiot, oksennukset ja käymälät ovat kirjan keskeistä antia, groteski maalailu kuitenkin istuu aiheeseen ja tyyliin, se ei jää irralliseksi tai itsetarkoitukselliseksi inhotuksen herättäjäksi.
Lähteen antisankari jää nimettömäksi mieheksi, mutta paikallisia baareja nimetään useampikin ja miljöö nimetään Turuksi. Päähenkilön mieltä vaivaavat naapurit esitellään sukunimillään, samoin pari kantapaikan juomanlaskijaa, mutta etualan minäkertoja jää tarkempaa kuvailua vaille. Etäännyttäminen toimii hyvin ja jättää lukijan mielikuvitukselle sopivasti tilaa täydentää puuttuvat yksityiskohdat.
Happotesti nappaa mukaansa ja työntää seuraajansa puoliväkisin tunkkaisen hajuiseen pubimaailmaan, eikä päästä seurastaan vähällä. Luin kirjan läpi kahden peräkkäisen illan aikana ja viihdyin hyvin tiukasti romaanin ääressä, hyvä kun maltoin nukkua. Lähde pääsee tunkemaan ihon alle, viljelee sopivassa määrin huumoria, mutta ei silti suostu vähättelemään päähenkilön ongelmia. Mitään osoittelevaa ja moralisoivaa Turmiolan Tommia kirjasta ei saa tekemälläkään, ja sekin on pelkästään hyvä asia.
Olen tätä nykyä äärimmäisen nirso romaanien suhteen, mutta epäilen vahvasti jo tässä vaiheessa vuotta, että Kalle Lähteen juopottelukirja nousee yhdeksi vuoden erikoisimmista ja mieleenpainuvimmista lukukokemuksista. Kaiken herkkähipiäisimmille en tätä menisi suosittelemaan, mutta kaikille muille sitäkin lämpimämmin.
Arvosana 9/10
Kalle Lähde
Happotesti
Otava 2016
269 sivua
Tosin se on sanottava, että lukeudun Vuorisen faneihin ja ihmettelen hivenen itsekseni, kuinka Lähteen brutaaleja yksityiskohtia sisältävä, omiin kokemuksiin nojaava kirja on otettu Otavan kustannusohjelmaan, siinä missä Juha Vuorista on totuttu pitämään epäkirjailijana, jota ei ole kelpuutettu edes Kirjailijaliiton jäseneksi huolimatta hurjista myyntiluvuista ja pitkästä urasta. Onkohan niin, että pokkarina tekstinsä julkaissut, varusmiesten ja teinipoikien suosikkikynäilijä on kirjaväen mielestä sittenkin pelkkä kioskikirjallisuuden mainosmies?
Kumpikaan miehistä ei kauhistele viinamäen miesten arkea. Sekä Vuorisen että Lähteen alkoholistit ovat vielä askeleen, parin päässä kadulle päätymisestä ja kusenhuuruisesta puliukkoelämästä. Elämä on kuitenkin jo huomattavan kaltevalla pinnalla. Vuorisen juoppohullu toilailee kirjasta toiseen kohti raitistunutta perhe-elämää, mutta Lähteen nimettömäksi jäänyt, lapseton sankari uppoaa pulloon yhä syvemmälle ja syvemmälle. Raitistumisyritys jää yritykseksi, kapakan kutsu peittoaa juomattomuuslupaukset ja vaimokin kyllästyy hoipertelijan tukemiseen.
Lähde piirtää kuvan miehestä, joka uskottelee pärjäävänsä viinapirulle ja kieltää jyrkästi alkoholisminsa, koska elämä on päälisin puolin kunnossa. On asunto, puoliso, merkkineule ja hienostuneempi juomamaku kuin rantojen miehillä. Juominen on olosuhteiden ja muiden ihmisten syytä, lopettamaanhan pystyy koska tahansa.
 |
| (Kuva: Aamulehti) |
Jos on kovin herkkä lukija, jota kootut eritekuvaukset ällöttävät, on syytä jättää Lähteen kirja suosiolla hyllyyn. Happotestissä kuikuillaan pisuaariin ja paskotaan housuun, eikä kirjailija armahda romaaniin tarttunutta missään vaiheessa. Hallusinaatiot, oksennukset ja käymälät ovat kirjan keskeistä antia, groteski maalailu kuitenkin istuu aiheeseen ja tyyliin, se ei jää irralliseksi tai itsetarkoitukselliseksi inhotuksen herättäjäksi.
Lähteen antisankari jää nimettömäksi mieheksi, mutta paikallisia baareja nimetään useampikin ja miljöö nimetään Turuksi. Päähenkilön mieltä vaivaavat naapurit esitellään sukunimillään, samoin pari kantapaikan juomanlaskijaa, mutta etualan minäkertoja jää tarkempaa kuvailua vaille. Etäännyttäminen toimii hyvin ja jättää lukijan mielikuvitukselle sopivasti tilaa täydentää puuttuvat yksityiskohdat.
Happotesti nappaa mukaansa ja työntää seuraajansa puoliväkisin tunkkaisen hajuiseen pubimaailmaan, eikä päästä seurastaan vähällä. Luin kirjan läpi kahden peräkkäisen illan aikana ja viihdyin hyvin tiukasti romaanin ääressä, hyvä kun maltoin nukkua. Lähde pääsee tunkemaan ihon alle, viljelee sopivassa määrin huumoria, mutta ei silti suostu vähättelemään päähenkilön ongelmia. Mitään osoittelevaa ja moralisoivaa Turmiolan Tommia kirjasta ei saa tekemälläkään, ja sekin on pelkästään hyvä asia.
Olen tätä nykyä äärimmäisen nirso romaanien suhteen, mutta epäilen vahvasti jo tässä vaiheessa vuotta, että Kalle Lähteen juopottelukirja nousee yhdeksi vuoden erikoisimmista ja mieleenpainuvimmista lukukokemuksista. Kaiken herkkähipiäisimmille en tätä menisi suosittelemaan, mutta kaikille muille sitäkin lämpimämmin.
Arvosana 9/10
Kalle Lähde
Happotesti
Otava 2016
269 sivua
