Omituisten ihmisten elämäkerrat voivat olla hyvin mielenkiintoisia luettavia. Täytyy myöntää, että omatekoinen profeetta ja maagikko Aleister Crowley vasta kummallinen tapaus olikin.
Thelema-uskonnon perustaja oli eräänlainen hengellinen Auervaara ja kulttirocktähti, jos on Gary Lachmanin kirjaan uskominen. Useampi seurustelukumppaneista päätyi mielisairaalaan jos ei nyt kokonaan, niin osittain Crowleyn seuran ja alkoholin vaikutuksesta. Tosin lataamoon päätymisen taustalla oli myös muuta henkistä epävakautta, mutta halveksuvasti naissukupuoleen (ja suurimpaan osaan ihmisistä) suhtautuvan maagikon seura tuskin ainakaan ehkäisi mielenterveyden lopullista murenemista.
Crowley uskoi vakaasti kanavoivansa toisessa ulottuvuudessa eläviä, muinaisia Suuria Mestareita, olevansa ihmiskunnan tulevaisuuden määrittäjä ja historian merkittävin okkultisti. Hän kirjoitteli vähäisiä määriä myyneitä teoksia aina runoudesta ohjelmajulistuksiin, perusti sääntökunnalleen luostarin, tuli karkoitetuksi kahdesta maasta, joutui epäillyksi vakoilusta ...ja ylipäätään sauhusi ympäriinsä siinä määrin, että hänestä tuli englantilaisten juorulehtien vakiokauhisteltava. Nykyään Crowleyn seksuaalimaagiset touhut ja viehtymys alkemiaan tuskin herättäisivät kohua samassa mittakaavassa kuin hänen omana aikanaan, mutta kai hän jonkin The Sunin palstantäytteeksi saattaisi hyvinkin kelvata. Väitetyt ihmisuhrit ja muu sadomasokistinen väkivalta, jota kultin parissa huhuttiin harrastettavan, saattaisivat sen sijaan yhä herättää lehdenlukijoissa yhtä suurta inhoa ja paheksuntaa kuin jälkiviktoriaanisessa Isossa-Britanniassa.
Lachmanin kirjassa Aleisteir Crowley kuvaillaan narsistisena, pysyviin ihmissuhteisiin kykenemättömänä hengenmiehenä, joka seikkaili vuosikymmeniä ristiin rastiin planeettaamme ja käytti päihteitä siinä määrin, että tottumattomaton olisi menettänyt henkensä (sic!) moneen kertaan. Elantonsa Crowley rahoitti paitsi omatekoisella kultillaan, myös seurakuntalaistensa omaisuutta hyväksikäyttäen. Itseään jopa Shakespearen veroisena runoilijana pitänyt maagikko uskoi myös vakavasti kykenevänsä olemaan näkymätön niin halutessaan, pystyvänsä langettamaan kirouksia, käyvänsä keskustelua enkeleiden kanssa ...ja sitä rataa. Useimmiten manausten ja pyhän vihan kohteina olivat mestarin kanssa riitautuneet entiset uskonveljet tai okkultistin statuksen kyseenalaistaneet ulkopuoliset. Joskus riidat johtivat myös maallisempaan käsittelyyn brittiläisissä oikeussaleissa. Kauhua ja jopa vihaa herättäneestä maineestaan Crowley tunsi suurta ylpeyttä.
Crowley innoitti myös 1960-luvun lsd-huuruiseen psykedeliaan hurahtanutta hippisukupolvea, joka saarnasi seksuaalimagian ja päihteiden puolesta. Itseoppinen velhon huumetokkuraiset toilailut inspiroivat myös useampia popkulttuurin ikoneita, kuten Jim Morrisonia ja Mick Jaggeria. (Lähinnä kaljulta menninkäiseltä näyttäneen Crowleyn voi bongata myös The Beatlesin legendaarisen Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandin kannesta.) Hänen rituaalikaapuun verhoutunut olemuksensa innoitti myös aikalaiskirjailijoita ja heijastui myöhemmin mm. länsimaisen kauhu-elokuvan arkkityyppiin synkästä ja paholaismaisesta tietäjästä. Nykyään Crowleyn kasvot saattavat tuijottaa katsojaa kohti vaikkapa t-paidan printistä. Pieninä painoksina julkaistuista kirjoista on tullut kalliita keräilykohteita.
Lachmanin kirjasta ei aina tiedä, missä kohtaa kirjailija on tosissaan ja koska teksti taas on kieli poskessa kirjoitettua (jos on). Toisaalta Lachman myöntää itsekin uskovansa maagisiin ilmiöihin, mutta välillä hän tuntuu suorastaan ironisoivan päähenkilöä. Mitään nuoleskelevaa idolikohtelua Crowley ei missään nimessä saa ja se on hyvä: jos on minun tavallani yliluonnollisiin ilmiöihin vähintäänkin kriittisesti suhtautuva, ei missään nimessä jaksaisi tekstiä, joka esittäisi väitetyt ilmestykset ja yhteydet henkimaailmaan kyseenalaistamatta ja täytenä totena. Toisaalta Lachman muistuttaa, että Crowleylla oli kieltämättä vetovoimainen ja ajoittain jopa pelottava persoona, muutoin hän tuskin olisikaan saanut houkuteltua lahkoonsa uskollisia seuraajia (tai jopa hänelle ilmaiseksi töitä tehneitä palvelijoita).
Crowleyn maagiset teoriat käydään läpi - skeptisen lukijan onneksi - melkoisen rivakasti, painotus on enemmän päähenkilön omalaatuisessa ja vaiherikkaassa elämäntarinassa, joka toisinaan tuntuu saavan jopa tragikomiikan tai farssin sävyjä. Varsinkin ikääntymisen myötä Crowleysta tulee enemmänkin nurkkaan päätynyt silmänkääntäjä kuin synkeä tietäjävanhus.
Crowleyn lahkolle tyypillinen ilmiö oli myös ns. seksuaalimagiikka, jota tavallinen ihminen saattaisi kuvailla jopa hillittömien orgioiden järjestämiseksi. Mitään yksityiskohtaisia aktiselostuksia Lachman ei sentään viljele, joten mikään syvälle kurottava eritteiden ja asentojen esittelyyn keskittyvä tirkistelykirja ei elämäkerta onneksi ole.
Yllättävän koukuttava kirja kuitenkin on - ja se herättää lukijassaan sekä inhoa että huvittuneisuutta, useampaankin kertaan huomasin pohtivani, miten ammattitaidoton, mutta manipuloinnissa ilmeisen luonnonlahjakas englantilaismies sai pyöriteltyä herkkäuskoisia seuralaisiaan miten tahtoi. Pariinkin kertaan piti sitkeästi jatkaa lukemista, vaikka kello oli reippaasti aamuyön puolella ja silmät melkoisen ristissä.
Arvosana 7/10
Gary Lachman
Alesteir Crowley
(Aleister Crowley: Magick, Rock and Roll, and the Wickedest Man in the World)
400 sivua
Like Kustannus 2015
 |
| (Kuva: Daily Mail) |
Crowley uskoi vakaasti kanavoivansa toisessa ulottuvuudessa eläviä, muinaisia Suuria Mestareita, olevansa ihmiskunnan tulevaisuuden määrittäjä ja historian merkittävin okkultisti. Hän kirjoitteli vähäisiä määriä myyneitä teoksia aina runoudesta ohjelmajulistuksiin, perusti sääntökunnalleen luostarin, tuli karkoitetuksi kahdesta maasta, joutui epäillyksi vakoilusta ...ja ylipäätään sauhusi ympäriinsä siinä määrin, että hänestä tuli englantilaisten juorulehtien vakiokauhisteltava. Nykyään Crowleyn seksuaalimaagiset touhut ja viehtymys alkemiaan tuskin herättäisivät kohua samassa mittakaavassa kuin hänen omana aikanaan, mutta kai hän jonkin The Sunin palstantäytteeksi saattaisi hyvinkin kelvata. Väitetyt ihmisuhrit ja muu sadomasokistinen väkivalta, jota kultin parissa huhuttiin harrastettavan, saattaisivat sen sijaan yhä herättää lehdenlukijoissa yhtä suurta inhoa ja paheksuntaa kuin jälkiviktoriaanisessa Isossa-Britanniassa.
Lachmanin kirjassa Aleisteir Crowley kuvaillaan narsistisena, pysyviin ihmissuhteisiin kykenemättömänä hengenmiehenä, joka seikkaili vuosikymmeniä ristiin rastiin planeettaamme ja käytti päihteitä siinä määrin, että tottumattomaton olisi menettänyt henkensä (sic!) moneen kertaan. Elantonsa Crowley rahoitti paitsi omatekoisella kultillaan, myös seurakuntalaistensa omaisuutta hyväksikäyttäen. Itseään jopa Shakespearen veroisena runoilijana pitänyt maagikko uskoi myös vakavasti kykenevänsä olemaan näkymätön niin halutessaan, pystyvänsä langettamaan kirouksia, käyvänsä keskustelua enkeleiden kanssa ...ja sitä rataa. Useimmiten manausten ja pyhän vihan kohteina olivat mestarin kanssa riitautuneet entiset uskonveljet tai okkultistin statuksen kyseenalaistaneet ulkopuoliset. Joskus riidat johtivat myös maallisempaan käsittelyyn brittiläisissä oikeussaleissa. Kauhua ja jopa vihaa herättäneestä maineestaan Crowley tunsi suurta ylpeyttä.
Crowley innoitti myös 1960-luvun lsd-huuruiseen psykedeliaan hurahtanutta hippisukupolvea, joka saarnasi seksuaalimagian ja päihteiden puolesta. Itseoppinen velhon huumetokkuraiset toilailut inspiroivat myös useampia popkulttuurin ikoneita, kuten Jim Morrisonia ja Mick Jaggeria. (Lähinnä kaljulta menninkäiseltä näyttäneen Crowleyn voi bongata myös The Beatlesin legendaarisen Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandin kannesta.) Hänen rituaalikaapuun verhoutunut olemuksensa innoitti myös aikalaiskirjailijoita ja heijastui myöhemmin mm. länsimaisen kauhu-elokuvan arkkityyppiin synkästä ja paholaismaisesta tietäjästä. Nykyään Crowleyn kasvot saattavat tuijottaa katsojaa kohti vaikkapa t-paidan printistä. Pieninä painoksina julkaistuista kirjoista on tullut kalliita keräilykohteita.
Lachmanin kirjasta ei aina tiedä, missä kohtaa kirjailija on tosissaan ja koska teksti taas on kieli poskessa kirjoitettua (jos on). Toisaalta Lachman myöntää itsekin uskovansa maagisiin ilmiöihin, mutta välillä hän tuntuu suorastaan ironisoivan päähenkilöä. Mitään nuoleskelevaa idolikohtelua Crowley ei missään nimessä saa ja se on hyvä: jos on minun tavallani yliluonnollisiin ilmiöihin vähintäänkin kriittisesti suhtautuva, ei missään nimessä jaksaisi tekstiä, joka esittäisi väitetyt ilmestykset ja yhteydet henkimaailmaan kyseenalaistamatta ja täytenä totena. Toisaalta Lachman muistuttaa, että Crowleylla oli kieltämättä vetovoimainen ja ajoittain jopa pelottava persoona, muutoin hän tuskin olisikaan saanut houkuteltua lahkoonsa uskollisia seuraajia (tai jopa hänelle ilmaiseksi töitä tehneitä palvelijoita).
Crowleyn maagiset teoriat käydään läpi - skeptisen lukijan onneksi - melkoisen rivakasti, painotus on enemmän päähenkilön omalaatuisessa ja vaiherikkaassa elämäntarinassa, joka toisinaan tuntuu saavan jopa tragikomiikan tai farssin sävyjä. Varsinkin ikääntymisen myötä Crowleysta tulee enemmänkin nurkkaan päätynyt silmänkääntäjä kuin synkeä tietäjävanhus.
Crowleyn lahkolle tyypillinen ilmiö oli myös ns. seksuaalimagiikka, jota tavallinen ihminen saattaisi kuvailla jopa hillittömien orgioiden järjestämiseksi. Mitään yksityiskohtaisia aktiselostuksia Lachman ei sentään viljele, joten mikään syvälle kurottava eritteiden ja asentojen esittelyyn keskittyvä tirkistelykirja ei elämäkerta onneksi ole.
Yllättävän koukuttava kirja kuitenkin on - ja se herättää lukijassaan sekä inhoa että huvittuneisuutta, useampaankin kertaan huomasin pohtivani, miten ammattitaidoton, mutta manipuloinnissa ilmeisen luonnonlahjakas englantilaismies sai pyöriteltyä herkkäuskoisia seuralaisiaan miten tahtoi. Pariinkin kertaan piti sitkeästi jatkaa lukemista, vaikka kello oli reippaasti aamuyön puolella ja silmät melkoisen ristissä.
Arvosana 7/10
Gary Lachman
Alesteir Crowley
(Aleister Crowley: Magick, Rock and Roll, and the Wickedest Man in the World)
400 sivua
Like Kustannus 2015
