"Kakola-nimen tuntee jokainen suomalainen."
Näin todetaan Rauno Lahtisen ja Anu Salmisen Kakola -teoksen takakannessa, eikä väite luultavasti osu kovin etäälle maalistaan. Ainakin suurin osa suomalaisväestöstä tuntenee paikan nimen ja maineen, mutta rakennus ja sen asukit ovat kuitenkin tavalliselle kansalaiselle melkoisen vieraita, etenkin meille, jotka emme ole turkulaisia. (Eikä taida suurimmalle osalle turkulaisistakaan olla tuttu kuin entisen lääninvankilan julkisivu.)
Kakola-kirjan esipuheen on itseoikeutetusti kirjoittanut Turun kuuluisin rikoskirjailija, Jussi Vareksen luoja Reijo Mäki - ja lyhyen prologin jälkeen päästäänkin sitten varsinaiseen asiaan.
Vankilasuunnitelmat ja laitoksen perustaminen, alkuvuosikymmenten kuohunnat, normaalin vankilaelämän harmaa arki ja vankilan väen mieliin jääneet erikoistapaukset käydään läpi sutjakkaasti ja mielenkiintoisesti. Lukija saa tietoa niin vankimielisairaalan vaiheista (muun muassa sen, että alkuun mielenterveysongelmaisia pidettiin ns. normaalien vankien joukossa ennen kuin heille valmistui oma hoitorakennuksensa), arkkitehtuurista, laajennuksista (vanhat tilat kävivät vankimäärän lisääntyessä vääjäämättä ahtaiksi) kuin työstä, vapaa-ajasta ja tapakulttuuristakin.
Ajallisesti Kakolanmäen historiikissa liikutaan tsaarin hallitsemasta suurruhtinaskunnasta 2010-luvun itsenäiseen Suomeen. Historian eri vaiheiden yhteydessä tutkaillaan myös yhteiskunnan alati muuttuvaa suhtautumista vankeihin ja vankiloihin. Yleiset asenteet ovat heijastuneet myös Kakolan seinien sisälle: ensin mäki vankiloineen oli pelkkä rikollisten säilyttämispaikka, sittemmin siitä pyrittiin tekemään jopa kasvattava laitos, jonka tavoitteisiin kuuluivat vankilakierteen katkaiseminen ja rikollisten auttaminen uuden elämän alkuun.
Turkulaisselleissä on säilötty sotarikollisia ja desantteja, mielisairaita ja murhaajia - ja kaikkia näiden kategorioiden väliin jääviä rikollisia. Kakolassa on kuoltu, kapinoitu ja unelmoitu, tehty työtä ja tavoiteltu vapautta joskus hyvinkin kyseenalaisin keinoin.
Komea kuvitus arkistovalokuvineen tukee hienosti reilusti yli sata vuotta vankilana palvelleen rakennuskompleksin vaiheita. Mukana on monipuolinen kattaus erilaisia otoksia: sisäkuvia, kuvia työpalvelusta, henkilökuvia, johtajien, vartijoiden ja asukkaiden virallisia muotokuvia...
Mukaan mahtuu yleisen vankeinhoidon ja vankilakulttuurin historian ohella myös pieniä anekdootteja Kakolan elämästä eri vuosikymmeninä. Joskus kertomukset ovat surkuhupaisia, toisinaan liikuttavia, mutta aina tosia. Turkulaisvankiloiden holvien taakse päätyivät vain rikollisista hurjimmat - sen punkkia ehtivät kuluttaa myös monet nimekkäät rikolliset. Kakolan käytävillä ovat kulkeneet muun muassa R.O. Auervaara, Juha Valjakkala, Matti Haapoja ja Volvo-Markkanen. Kuuluisimmista asukkaista on kirjaan laadittu lyhyehköt esittelyt. Myös Mathilda Wreden työ vankien auttamiseksi tulee esitellyksi.
Lahtinen ja Salminen eivät ole suinkaan luoneet luettelomaista, paperinmakuista toimintakertomusta, jollaiseksi virallisten laitosten historiikit niin helposti lipsahtavat, päin vastoin tekijät ovat kirjoittaneet reipasotteisen ja virkeän "elämäkerran" Suomen kenties pahamaineisimmasta rangaistuslaitoksesta. Kakolan tarina on ehkä normaalia erikoisempaa kulttuurihistoriaa, mutta epätavallisuudessaan sitäkin mielenkiintoisempaa.
Rivakan kirjallisen kierroksen jälkeen lukijalla onkin vähän hämmästynyt olo: joko se loppuikin? Runsaslukuisilla valokuvilla koristettu kirja tulee ahmaistua nopeasti ja loppuun ehdittyään sitä toivoisi, että vangeista ja heidän vartijoistaan olisi ollut enemmänkin tarinoita tarjolla. Olisi sitä mieluusti lukenut muhkeammankin opuksen aiheesta!
Joka tapauksessa Kakola - Vankilan tarina on erinomainen, paikoin hauskakin läpileikkaus Turun maankuulusta vankilasta, joka ehti käyttöhistoriansa aikana toimia niin rangaistuslaitoksena, kasarmina kuin elokuvien taustakulissinakin.
Arvosana 9/10
Rauno Lahtinen
Anu Salminen
Kakola - Vankilan tarina
232 sivua
Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2014
Näin todetaan Rauno Lahtisen ja Anu Salmisen Kakola -teoksen takakannessa, eikä väite luultavasti osu kovin etäälle maalistaan. Ainakin suurin osa suomalaisväestöstä tuntenee paikan nimen ja maineen, mutta rakennus ja sen asukit ovat kuitenkin tavalliselle kansalaiselle melkoisen vieraita, etenkin meille, jotka emme ole turkulaisia. (Eikä taida suurimmalle osalle turkulaisistakaan olla tuttu kuin entisen lääninvankilan julkisivu.)
Kakola-kirjan esipuheen on itseoikeutetusti kirjoittanut Turun kuuluisin rikoskirjailija, Jussi Vareksen luoja Reijo Mäki - ja lyhyen prologin jälkeen päästäänkin sitten varsinaiseen asiaan.
Vankilasuunnitelmat ja laitoksen perustaminen, alkuvuosikymmenten kuohunnat, normaalin vankilaelämän harmaa arki ja vankilan väen mieliin jääneet erikoistapaukset käydään läpi sutjakkaasti ja mielenkiintoisesti. Lukija saa tietoa niin vankimielisairaalan vaiheista (muun muassa sen, että alkuun mielenterveysongelmaisia pidettiin ns. normaalien vankien joukossa ennen kuin heille valmistui oma hoitorakennuksensa), arkkitehtuurista, laajennuksista (vanhat tilat kävivät vankimäärän lisääntyessä vääjäämättä ahtaiksi) kuin työstä, vapaa-ajasta ja tapakulttuuristakin.
Ajallisesti Kakolanmäen historiikissa liikutaan tsaarin hallitsemasta suurruhtinaskunnasta 2010-luvun itsenäiseen Suomeen. Historian eri vaiheiden yhteydessä tutkaillaan myös yhteiskunnan alati muuttuvaa suhtautumista vankeihin ja vankiloihin. Yleiset asenteet ovat heijastuneet myös Kakolan seinien sisälle: ensin mäki vankiloineen oli pelkkä rikollisten säilyttämispaikka, sittemmin siitä pyrittiin tekemään jopa kasvattava laitos, jonka tavoitteisiin kuuluivat vankilakierteen katkaiseminen ja rikollisten auttaminen uuden elämän alkuun.
Turkulaisselleissä on säilötty sotarikollisia ja desantteja, mielisairaita ja murhaajia - ja kaikkia näiden kategorioiden väliin jääviä rikollisia. Kakolassa on kuoltu, kapinoitu ja unelmoitu, tehty työtä ja tavoiteltu vapautta joskus hyvinkin kyseenalaisin keinoin.
Komea kuvitus arkistovalokuvineen tukee hienosti reilusti yli sata vuotta vankilana palvelleen rakennuskompleksin vaiheita. Mukana on monipuolinen kattaus erilaisia otoksia: sisäkuvia, kuvia työpalvelusta, henkilökuvia, johtajien, vartijoiden ja asukkaiden virallisia muotokuvia...
Mukaan mahtuu yleisen vankeinhoidon ja vankilakulttuurin historian ohella myös pieniä anekdootteja Kakolan elämästä eri vuosikymmeninä. Joskus kertomukset ovat surkuhupaisia, toisinaan liikuttavia, mutta aina tosia. Turkulaisvankiloiden holvien taakse päätyivät vain rikollisista hurjimmat - sen punkkia ehtivät kuluttaa myös monet nimekkäät rikolliset. Kakolan käytävillä ovat kulkeneet muun muassa R.O. Auervaara, Juha Valjakkala, Matti Haapoja ja Volvo-Markkanen. Kuuluisimmista asukkaista on kirjaan laadittu lyhyehköt esittelyt. Myös Mathilda Wreden työ vankien auttamiseksi tulee esitellyksi.
Rivakan kirjallisen kierroksen jälkeen lukijalla onkin vähän hämmästynyt olo: joko se loppuikin? Runsaslukuisilla valokuvilla koristettu kirja tulee ahmaistua nopeasti ja loppuun ehdittyään sitä toivoisi, että vangeista ja heidän vartijoistaan olisi ollut enemmänkin tarinoita tarjolla. Olisi sitä mieluusti lukenut muhkeammankin opuksen aiheesta!
Joka tapauksessa Kakola - Vankilan tarina on erinomainen, paikoin hauskakin läpileikkaus Turun maankuulusta vankilasta, joka ehti käyttöhistoriansa aikana toimia niin rangaistuslaitoksena, kasarmina kuin elokuvien taustakulissinakin.
Arvosana 9/10
Rauno Lahtinen
Anu Salminen
Kakola - Vankilan tarina
232 sivua
Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti