maanantai 15. joulukuuta 2014

Matkaopas kummitusbongarille

En usko aaveisiin tai muuhunkaan yliluonnolliseen. En pelkää pimeää tai yksin olemista. Mielikuvitukseni ei toistaiseksi ole lähtenyt laukalle, vaikka olen töiden puolesta liikuskellut niin itsemurhan tapahtumapaikalla kuin punakaartilaisvankien teloituspaikalla.

Kummitusjuttuja sitä vastoin rakastan! 

Erityisesti pidän kotimaisista, perimätietoon perustuvista tarinoista. Ne ovat jollain tavoin "uskottavampia" ja maanläheisempiä kuin turboahdetut amerikkalaiset kauhutarinat. Ehkä syynä on maantiede. Kotoisiin nurkkiin asettautuneet hiippailijat tuntuvat helpommilta sulattaa verrattuna vierasmaalaisiin hiippareihin. Suomalaisen lukijan mielessä vanhat maalaiskartanot, vauraat porvaristalot ja synkeät pellonlaiteet ovat sopivia kulisseja henkimaailman väelle. Puhumattakaan nyt meren yksinäisistä saarista ja torjuvista luodoista!

Tiina Hietikko-Hautalan kirjoittaman ja Suvi Karin valokuvamuokkauksillaan kuvittaman Aaveiden Pohjanmaan idea on yksinkertaisesti loistava. Lyhyehköön kirjaan on koottu napakoiksi kertomuksiksi maakunnan tunnetuimmat kummitusjutut. Opasta muistuttavassa niteessä on käyty läpi lyhyesti levottomien henkien asuinsijojen sijainti ja historia, paljastettu aaveiden todellinen henkilöllisyys ja mainittu niin sanottuja silminnäkijähavaintoja. (Vai pitäisikö joissain tapauksissa puhua korvinkuulijoista silminnäkijäin sijaan?) 

Kirjoittaja ei tuputa kummitusjuttuja täytenä totena, mutta tunnelmaa ei myöskään pilata kuivilla tieteellisillä faktoilla siitä, mikä luonnollinen asia tai ilmiö voi aiheuttaa narauksia, kahahduksia tai silmänurkassa häilähtäviä varjoja vanhoissa taloissa. Siksi nuotiopiirimäinen kerrontatunnelma pysyy mukavasti yllä. Rauhattomien henkien alkuperä tulee kyllä dokumentoiduksi asiatiedolla, mutta mitään pitkiä elämäkertoja ei Pohjanmaan kummitusväestöstä sepitellä. Tämä ratkaisu toimii hyvin.

Kummituskohteista annetaan tarkat osoite- ja koordinaattitiedot, joista voi etsiä kummittelupaikkojen sijainnin -  joihinkin kohteisiin on mahdollisuus jopa mennä testaamaan, josko itse näkisi tai kuulisi kummia. Jotkut talot tarjoavat jopa opaskierroksia, joiden vetäjiltä voi kysellä aaveista. Siitä vain googlaamaan kiinnostavimmat paikat! Aaveet odottavat!

Pienen miinuksen antaisin kirjan kuvitusratkaisusta. Näin ei-pohjanmaalaisena ja seutuja sen kummemmin tuntematta olisin kaivannut selkeitä ja tavallisia valokuvia itse kummitustaloista. Myös niistä rauhattomina vaeltelevista, joista on eläessä maalattu muotokuva, olisi voinut liittää potretin uteliaiden pällisteltäväksi. Jossain määrin sekavat kuvanmuokkaukset tuovat mieleen lähinnä lukion englanninkirjan. Hienopiirteisempi lähestymistapa olisi perinnetarinoille kunniakkaampi! 

(Tässä kirjoituksessa kuvituksena on yle.fi -sivustolta napattu otos Etelä-Pohjanmaan opistosta, jossa kertoman mukaan asustelee muuan herra everstiluutnantti Labanoffin haamu. Labanoff oli venäläisupseei, joka siirtyi ajasta ijäisyyteen vuonna 1809. Everstiluutnantin kummittelijakollegoita ovat kirjassa mm. levoton laivanvarustaja Carlson Kristiinankaupungista, Storskäretin saarelle haudattu piispan tytär ja Harrbådan onneton neito.)

Plussaa kirja saa myös siitä, että henkiolentojen "aikajana" ulottuu keskiajalta vuoteen 1985. Harvemmin kohtaa kummituskirjallisuudessa aivan näin tuoreita tapauksia kuin entisen Seinäjoen teatterin henkilökuntaan kuulunut vakiovierailija!

Pohjanmaan kummittelijoista olisi mielellään lukenut enemmänkin. Ja kukapa koostaisi samanlaisia tarinavalikoimia myös muiden maakuntien levottomana kulkevista sieluista?

Arvosana 8/10

Tiina Hietikko-Hautala
Suvi Kari (kuvitus)
Aaveiden Pohjanmaa - Kummitustarinoita mailta ja meriltä
82 sivua
Haamukustannus 2013 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti