Minussa on se vika, että ostan paljon kirjoja. Käyn myös kirjastossa, mutta ne mielenkiintoisimmat niteet hankin kyllä omaan hyllyyn ikiomaksi. Tarkistelen mielelläni faktoja omasta käsikirjastosta, luen uudelleen, selailen valokuvien tähden... Suoraan sanoen pidän kirjoista myös sisustuselementteinä.
Hankintani ovat pääsääntöisesti faktakirjallisuutta, aika pitkälti historiaa, taidetta ja muuta vastaavaa "kuivaa" aineistoa. Viimeisimpänä kokoelmaan liitettiin kauan kuolaamani kotimaista jugendtyyliä käsittelevä kirja, 30 senttiä maksanut JR8:n sotataivalta kuvaava opus, sekä toinen antiikkikirja, jonka aiheena ovat tuolit (näin aloittelevana verhoilijana ostin sen eräänlaiseksi tyylioppaaksi).
Fiktiota ei juurikaan tule hyllyjen täytteeksi. Harvaa romaania innostun lukemaan uudelleen, mutta Stephen Kingin tuotannon hamstraan itselleni, samaten Tuomas Kyrö on päässyt kategoriaan "ehdottomasti omaksi". Myös koko Matti Yrjänä Joensuun tuotanto on tallessa kirjakaapissa. Jotenkin on kuitenkin ostamista rajattava, muuten hukun kirjallisuuteen.
Viime aikoina olen myös suorittanut karsimista kirjojeni joukossa, tarkoituksena olisi viedä muutama laatikollinen tavaraa kirpputorille, kunhan kevät tulee. Myyntiin laitan vain siistejä, myyntikelpoisia niteitä, joita voisin jonkun kuvitella oikeasti ostavan. Tarkoitus ei myöskään ole rikastua kauppaprojektilla, kunhan pääsen eroon tarpeettomista! (Kaksi euroa kovakantisista, euro pokkareista, kiitos.)
Välillä ihmettelen syvästi kirpputorien kirjojen hintoja. Erikoisemmasta kirjasta voin maksaa mukisematta enemmänkin, samoin uudesta julkaisusta, mutta kolme vuotta vanha, hivenen nuhjainen pokkari jää kyllä hyllyyn, jos sen hinta on kahdeksan, viisi tai kymmenen euroa. Jos kerran Suomalaisen alesta saa uusia, siistejä tietokirjoja alle kympillä, en varmasti maksa kovin suurta summaa käytetystä tavarasta. Kohtuullisuutta, ihmiset!
Samoin ne Kodin lakikirjat 1980-luvulta, Kirjavaliot ja muun arvottoman huuhaan voisi puolestani viedä suoraan paperinkeräykseen. Tuskin kukaan ostaa seitsemänkymmenluvun lastentautiopastakaan - tai enhän minä tiedä, jos se iskee jonkun nostalgiannälkään.
Kirpputoreilta olen viime aikoina onnistunut kalastelemaan vähän vanhempaa sotahistoriaa, näitä 1950-70 -luvuilla tai vielä varhemmin painettuja muistelmia, joissa ihmiset kertovat taistelukokemuksistaan. (Epäilen vahvasti, että kyseessä ovat perikuntien kirpputoripöydät, usein kirjalaatikot ovat pullollaan oman aikansa menestysromaaneja ja ties mitä soopaa, mutta sitkeästi kaivelemalla hyppysiin voi joskus osua helmiä.)
Harmi kyllä vieraskielistä kirjallisuutta löytyy harvemmin. Tai olisihan sitä saatavissa chick-lit:iä englanniksi, mutta siihen en kranttuna lukijana koske pitkällä tikullakaan. Vastaavasti joidenkuiden muiden on vaikea käsittää, mitä ihanaa on Mannerheimin muistelmissa tai Erkki Tantun sananparsikirjoissa, mutta hyvähän se vain on, etteivät kaikki metsästä samoja kirjoja.
Voisihan sitä ryhtyä minimalistiksi ja rajata kirjaharrastuksensa tiukemmin, mutta vahvasti olen taipuvainen uskomaan, että pahempiakin addiktioita on olemassa. Siksi annan itselleni edelleen luvan käydä kirpputoreilla, divareissa ja kirjakaupoissa.
Fiktiota ei juurikaan tule hyllyjen täytteeksi. Harvaa romaania innostun lukemaan uudelleen, mutta Stephen Kingin tuotannon hamstraan itselleni, samaten Tuomas Kyrö on päässyt kategoriaan "ehdottomasti omaksi". Myös koko Matti Yrjänä Joensuun tuotanto on tallessa kirjakaapissa. Jotenkin on kuitenkin ostamista rajattava, muuten hukun kirjallisuuteen.
Viime aikoina olen myös suorittanut karsimista kirjojeni joukossa, tarkoituksena olisi viedä muutama laatikollinen tavaraa kirpputorille, kunhan kevät tulee. Myyntiin laitan vain siistejä, myyntikelpoisia niteitä, joita voisin jonkun kuvitella oikeasti ostavan. Tarkoitus ei myöskään ole rikastua kauppaprojektilla, kunhan pääsen eroon tarpeettomista! (Kaksi euroa kovakantisista, euro pokkareista, kiitos.)
Välillä ihmettelen syvästi kirpputorien kirjojen hintoja. Erikoisemmasta kirjasta voin maksaa mukisematta enemmänkin, samoin uudesta julkaisusta, mutta kolme vuotta vanha, hivenen nuhjainen pokkari jää kyllä hyllyyn, jos sen hinta on kahdeksan, viisi tai kymmenen euroa. Jos kerran Suomalaisen alesta saa uusia, siistejä tietokirjoja alle kympillä, en varmasti maksa kovin suurta summaa käytetystä tavarasta. Kohtuullisuutta, ihmiset!
Samoin ne Kodin lakikirjat 1980-luvulta, Kirjavaliot ja muun arvottoman huuhaan voisi puolestani viedä suoraan paperinkeräykseen. Tuskin kukaan ostaa seitsemänkymmenluvun lastentautiopastakaan - tai enhän minä tiedä, jos se iskee jonkun nostalgiannälkään.
Kirpputoreilta olen viime aikoina onnistunut kalastelemaan vähän vanhempaa sotahistoriaa, näitä 1950-70 -luvuilla tai vielä varhemmin painettuja muistelmia, joissa ihmiset kertovat taistelukokemuksistaan. (Epäilen vahvasti, että kyseessä ovat perikuntien kirpputoripöydät, usein kirjalaatikot ovat pullollaan oman aikansa menestysromaaneja ja ties mitä soopaa, mutta sitkeästi kaivelemalla hyppysiin voi joskus osua helmiä.)
Harmi kyllä vieraskielistä kirjallisuutta löytyy harvemmin. Tai olisihan sitä saatavissa chick-lit:iä englanniksi, mutta siihen en kranttuna lukijana koske pitkällä tikullakaan. Vastaavasti joidenkuiden muiden on vaikea käsittää, mitä ihanaa on Mannerheimin muistelmissa tai Erkki Tantun sananparsikirjoissa, mutta hyvähän se vain on, etteivät kaikki metsästä samoja kirjoja.
Voisihan sitä ryhtyä minimalistiksi ja rajata kirjaharrastuksensa tiukemmin, mutta vahvasti olen taipuvainen uskomaan, että pahempiakin addiktioita on olemassa. Siksi annan itselleni edelleen luvan käydä kirpputoreilla, divareissa ja kirjakaupoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti