Viime aikoina sisustusartikkeleissa on näkynyt usein viininpunaisia keinonahkasohvia ja -nojatuoleja. Menneenä kesänä samankaltaisia istuimia oli myös antiikkimessuilla myynnissä. Hinta oli melko maltillinen, mutta ei silti herättänyt ostohaluja.
Jopa Kansallismuseon kokoelmista havaitsin hiljattain samankaltaisen tuolin.
Museon versiossa vinyylipäälisen neliökuviointi oli hiukkasen erilainen kuin niissä ns. aidommissa retrotuoleissa, joiden nimeä en tietenkään jaksa muistaa. Olkoon, mikä on. Se Kamala Tuolisarja on ihan hyvä nimitys.
Enkä huolisi mokomia tuolinkuvatuksia, vaikka ilmaiseksi saisin. Olkoot vaikka kuinka muodinmukaisia ja hauskoja lisiä sisustukseen. Ajattelen kauhulla vuosikymmeniä mujunnutta Superlon -täytettä, eikä muotoilukaan ole varsinaisesti silmää hivelevä.
Tuolista tulevat kuitenkin aina mieleen lapsuuskesät isotädin mökillä, Virolahdella. Siellä kun oli vanhanaikainen, keinonahkainen sohvakalusto saanut armon ja siirretty mökin omistajien olohuoneesta uudempien mööpeleiden tieltä kaatopaikan sijaan huvilakäyttöön. Hirvitykset oli laitettu saunan terassille saunomishetken jälkeistä vilvoittelua varten.
Eipähän noista nojatuoleista kuitenkaan kajahda ensinnä päähän ns. kekseliäs design, vinkeä väri tai mikään muukaan ulkoinen ominaisuus. Ei edes paahteessa lämmenneen muovin ohut, mutta tunnistettavissa oleva haiskahdus yhdistyneenä kenties jo vähän homeisiin sisuksiin. Ehei.
Aina ja ikuisesti tulen muistamaan sen aistimuksen, kun kuumana heinäkuisena kesäiltapäivänä, shortsit jalassa istahtaa aamusta lähtien auringossa hautuneelle muovinojatuolille. Muistamatta ollenkaan, miten helvetin lämmin alusta onkaan hanuria odottelemassa.
Siinä sitä oli paljaiden reisien sietokyky kovilla, kun levähti uinnin päälle terassin tulikuumalle istuimelle. Eikä inhasta kokemuksesta edes oppinut kerran, parin tai kymmenen jälkeen. Pikauusinta elämyksestä suoritettiin usein jo saman päivän aikana.
Luulen, ei vaan tiedän, miltä Camping -lenkistä tuntuu, kun se lasketaan äkäisenä hehkuvalle grillille.
Jopa Kansallismuseon kokoelmista havaitsin hiljattain samankaltaisen tuolin.
Museon versiossa vinyylipäälisen neliökuviointi oli hiukkasen erilainen kuin niissä ns. aidommissa retrotuoleissa, joiden nimeä en tietenkään jaksa muistaa. Olkoon, mikä on. Se Kamala Tuolisarja on ihan hyvä nimitys.
Enkä huolisi mokomia tuolinkuvatuksia, vaikka ilmaiseksi saisin. Olkoot vaikka kuinka muodinmukaisia ja hauskoja lisiä sisustukseen. Ajattelen kauhulla vuosikymmeniä mujunnutta Superlon -täytettä, eikä muotoilukaan ole varsinaisesti silmää hivelevä.
Tuolista tulevat kuitenkin aina mieleen lapsuuskesät isotädin mökillä, Virolahdella. Siellä kun oli vanhanaikainen, keinonahkainen sohvakalusto saanut armon ja siirretty mökin omistajien olohuoneesta uudempien mööpeleiden tieltä kaatopaikan sijaan huvilakäyttöön. Hirvitykset oli laitettu saunan terassille saunomishetken jälkeistä vilvoittelua varten.
Eipähän noista nojatuoleista kuitenkaan kajahda ensinnä päähän ns. kekseliäs design, vinkeä väri tai mikään muukaan ulkoinen ominaisuus. Ei edes paahteessa lämmenneen muovin ohut, mutta tunnistettavissa oleva haiskahdus yhdistyneenä kenties jo vähän homeisiin sisuksiin. Ehei.
Aina ja ikuisesti tulen muistamaan sen aistimuksen, kun kuumana heinäkuisena kesäiltapäivänä, shortsit jalassa istahtaa aamusta lähtien auringossa hautuneelle muovinojatuolille. Muistamatta ollenkaan, miten helvetin lämmin alusta onkaan hanuria odottelemassa.
Siinä sitä oli paljaiden reisien sietokyky kovilla, kun levähti uinnin päälle terassin tulikuumalle istuimelle. Eikä inhasta kokemuksesta edes oppinut kerran, parin tai kymmenen jälkeen. Pikauusinta elämyksestä suoritettiin usein jo saman päivän aikana.
Luulen, ei vaan tiedän, miltä Camping -lenkistä tuntuu, kun se lasketaan äkäisenä hehkuvalle grillille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti