Maimu Bergin Muotitalo on ovela tapaus: kirjastoluokitukseltaan se on 90.21 - siis tukevasti historian puolella, mutta lähestymistapa aiheeseen on oudon romaanimainen, kolkutellaanpa tässä kirjassa jopa satiirin oviakin, ei niinkään normaalin muistelman tai aikalaishistoriikin uksia.
Nimensä mukaisesti kirjassa kerrotaan Neuvosto-Virossa, tarkemmin sanoen Tallinnassa, sijainneesta Mõemajasta, sikäläisen muodin sanelijasta ja esikuvien asettajasta, mutta mikään suorasanainen ja kronologinen esitys ei kyseessä ole, vaan pikemminkin sikermä yhden henkilön vaikutelmia ja tunnelmia menneisyydestä.
Keskushenkilöksi on asetettu Betti Parklei (sic), jonka todenperäisyydestä on tuntemattoman vaikea mennä sanomaan juuta taikka jaata. Bettistä puhutaan kolmannessa persoonassa, mutta hän saattaa olla tai olla olematta kirjailijan alter ego. Teoksessa hänet esitellään muistelmiensa kirjoittamista hinkuavana, vanhenevana naisena, joka on teoksen kirjoittajan (?) tuttava.
Betti on neuvostokauden Siluett -muotilehden tekstitoimittaja, viileä ammattilainen, joka tiedostaa hyvin tuottavansa pelkkää kaanonin mukaista, sensorien syynäämää sanahelinää. Lehti puolestaan on sosialistiseen malliin stanssattu, huonolaatuiselle paperille painettu julkaisu, jonka esittelemä muoti on vesitetty versio läntisistä tyylivirtauksista. Niin aistikkuus kuin kauneus puuttuvat lehden esittelemistä malleista; kunnon neuvostonaisella ei toki ole liian lyhyttä helmaa, liian isoja koruja tai avonaista kaula-aukkoa. Suurimmat linjaukset sanelee, kuinkas muutenkaan, Moskova.
Muotitalon historiaan on vaikeahkoa päästä kiinni, ellei Neuvosto-Viro ole entuudestaan tuttu. Vuosilukuja tai tekstiä tiettyyn aikaan ankkuroivia yhteiskunnallisia tapahtumia Berg ei tekstissään liiemmin viljele. Sodanjälkeisiä aikojahan tässä elellään, niukahkoista vihjeistä päätellen 1960- ja 70-lukujen kautta edetään hiljalleen kohti perestroikaa ja valtiojohtoisen Muotitalon taantumista.
Kuten sanottu, Bettistä on vaikea sanoa, onko hän kuva kirjailijasta, pelkkä romaanihenkilö, tekijän tuttava vai kenties yhdistelmä näitä kaikkia. Myös Parklein harrastamat, pseudohistorialliset tutkielmat (Leninin Tshingiskaanista peritymisestä Hamletin virolaiseen äitiin) ovat hivenen kummallinen lisä hänen persoonaansa - Bettin metsästämä, entisen muotitalon kellarissa haahuileva, johtajattaresta oraakkeliksi taantunut nainen lipsahtaa jo hölmön fantasian puolelle, samoin kuin loppupään rahakas kasinoelämä Monte Carlossa.
Odotin kirjan olevan muistelmatyyppinen ja faktoihin pureutuva, mutta näinhän sitten ei ollutkaan. Siksi Parklein seikkailut sosialistisessa muotiteollisuudessa jättävät melko ristiriitaisen vaikutelman. Pikaisella Googlen tutkimisella utelias blogisti havaitsee, että vironkielisen Wikipedia-version mukaan Maimu Berg on itse ollut Siluettin toimittajana muutama vuosikymmen sitten, mutta siihen vihjeet ja tiedot loppuvatkin.
Sinänsä Muotitalo on suhteellisen viihdyttävä katsaus menneeseen, mutta aukkopaikkoja jää tekstiin liiaksi, jotta lukija voisi aidosti nauttia teoksesta. Minään johdonmukaisena ja selventävänä kurkistuksena etelänaapurin muotimaailmaan Neuvostoliiton pakkovallan alaisena se ei toimi. Kieltämättä jälkimaku jää laimeaksi.
Arvosana 6/10
Maimu Berg
Muotitalo
(Mõemaja)
234 sivua
Moreeni 2014
Nimensä mukaisesti kirjassa kerrotaan Neuvosto-Virossa, tarkemmin sanoen Tallinnassa, sijainneesta Mõemajasta, sikäläisen muodin sanelijasta ja esikuvien asettajasta, mutta mikään suorasanainen ja kronologinen esitys ei kyseessä ole, vaan pikemminkin sikermä yhden henkilön vaikutelmia ja tunnelmia menneisyydestä.
Keskushenkilöksi on asetettu Betti Parklei (sic), jonka todenperäisyydestä on tuntemattoman vaikea mennä sanomaan juuta taikka jaata. Bettistä puhutaan kolmannessa persoonassa, mutta hän saattaa olla tai olla olematta kirjailijan alter ego. Teoksessa hänet esitellään muistelmiensa kirjoittamista hinkuavana, vanhenevana naisena, joka on teoksen kirjoittajan (?) tuttava.
Betti on neuvostokauden Siluett -muotilehden tekstitoimittaja, viileä ammattilainen, joka tiedostaa hyvin tuottavansa pelkkää kaanonin mukaista, sensorien syynäämää sanahelinää. Lehti puolestaan on sosialistiseen malliin stanssattu, huonolaatuiselle paperille painettu julkaisu, jonka esittelemä muoti on vesitetty versio läntisistä tyylivirtauksista. Niin aistikkuus kuin kauneus puuttuvat lehden esittelemistä malleista; kunnon neuvostonaisella ei toki ole liian lyhyttä helmaa, liian isoja koruja tai avonaista kaula-aukkoa. Suurimmat linjaukset sanelee, kuinkas muutenkaan, Moskova.
Muotitalon historiaan on vaikeahkoa päästä kiinni, ellei Neuvosto-Viro ole entuudestaan tuttu. Vuosilukuja tai tekstiä tiettyyn aikaan ankkuroivia yhteiskunnallisia tapahtumia Berg ei tekstissään liiemmin viljele. Sodanjälkeisiä aikojahan tässä elellään, niukahkoista vihjeistä päätellen 1960- ja 70-lukujen kautta edetään hiljalleen kohti perestroikaa ja valtiojohtoisen Muotitalon taantumista.
Kuten sanottu, Bettistä on vaikea sanoa, onko hän kuva kirjailijasta, pelkkä romaanihenkilö, tekijän tuttava vai kenties yhdistelmä näitä kaikkia. Myös Parklein harrastamat, pseudohistorialliset tutkielmat (Leninin Tshingiskaanista peritymisestä Hamletin virolaiseen äitiin) ovat hivenen kummallinen lisä hänen persoonaansa - Bettin metsästämä, entisen muotitalon kellarissa haahuileva, johtajattaresta oraakkeliksi taantunut nainen lipsahtaa jo hölmön fantasian puolelle, samoin kuin loppupään rahakas kasinoelämä Monte Carlossa.
Odotin kirjan olevan muistelmatyyppinen ja faktoihin pureutuva, mutta näinhän sitten ei ollutkaan. Siksi Parklein seikkailut sosialistisessa muotiteollisuudessa jättävät melko ristiriitaisen vaikutelman. Pikaisella Googlen tutkimisella utelias blogisti havaitsee, että vironkielisen Wikipedia-version mukaan Maimu Berg on itse ollut Siluettin toimittajana muutama vuosikymmen sitten, mutta siihen vihjeet ja tiedot loppuvatkin.
Sinänsä Muotitalo on suhteellisen viihdyttävä katsaus menneeseen, mutta aukkopaikkoja jää tekstiin liiaksi, jotta lukija voisi aidosti nauttia teoksesta. Minään johdonmukaisena ja selventävänä kurkistuksena etelänaapurin muotimaailmaan Neuvostoliiton pakkovallan alaisena se ei toimi. Kieltämättä jälkimaku jää laimeaksi.
Arvosana 6/10
Maimu Berg
Muotitalo
(Mõemaja)
234 sivua
Moreeni 2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti