Minna Canth on jäänyt minulle etäiseksi hahmoksi Suomen kirjallisuudessa. Lukiossa ei mitään kovin syventäviä opintoja kotimaisesta kirjallisuudesta harrastettu, joten Canth oli pelkkä tiukkailmeinen täti julisteessa äidinkielen luokan seinällä. Pari knoppia tunnilla mainittiin, oppikirjassakin taisi olla pari kappaletta ja tekstinäyte. Siinä koko annos kuopiolaiskirjoittajasta.
Yleissivistykseen tietysti (näin vanhanaikaisesti katsottuna) kuulunee tietää, että Canth on kirjoittanut Kauppa-Lopon ja Työmiehen vaimon.
Muuten on myönnettävä: olen kyllä ollut hakoteillä koko tädin suhteen. Päätin korjata asian, kun kirjaston uutuushyllyssä sattumalta näkyi olevan M.C:n elämäkerta. Jostain syystä hieman vieroin aihettaa etukäteen, ennakkoluuloisena kuvittelin, että kyseessä olisi naisasiaa painottava, jyrkän aatteellinen taiteilijamuotokuva, mutta onneksihan näin ei ollut. (Onneksi siksi, että inhoan sukupuolta alleviivaavaa tulkintaa, oli kyseessä sitten kuka tahansa historian hahmo. Sukupuolittunut tulkinta latistaa kaiken. Se tekee kohteestaan pelkän havaintomateriaalin, joka valjastetaan raahaamaan vaikkapa naistutkimusta haluttuun suuntaan. Hyh.)
Kyseessähän oli siis Minna Maijalan kirjoittama elämäkerta Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth, kolmeen osioon jaoteltu kuvaus Canthin elämästä. Ensimmäinen osa prologin jälkeen luonnostelee kirjailijan elämänvaiheet, toisessa keskitytään tuotantoon ja sen analyysiin, kolmannessa mietitään Minnaa ja hänen aatteitaan, sekä tutkitaan lyhyesti Canthin suvun vaiheet hänen jälkeensä.
Ehdottomasti kiinnostavin kolmesta osasta on varsinainen elämäkerta, kirjan alkupuolisko. Se on vetävää, mielenkiintoista (kulttuuri)historiaa, jota lukee nopeasti ja mielellään. Toinen vaihe on kirjallisuusanalyysia, joka kieltämättä vaatisi parempaa Canthin tuntemusta kuin oma lukioaikainen, alaviitemäinen oppimääräni. Maijala selkeästi odottaa, että kirjailijan tuotanto olisi edes jollain tasolla tuttua lukijalle. Ainakin minä putosin kärryiltä jo Työmiehen vaimon tulkinnassa. Olisin kovasti ollut kiitollinen lyhyistä juonitiivistelmistä, edes keskeisten teosten kohdalla, mutta ymmärrän kyllä, ettei joka novellia voi kuvailla juurta jaksain!
Kolmannessa osassa Maijala osoittaa, ettei Canth ollutkaan se jyrkkä, tiukka naisasianainen, jona me Minnaa vähemmän tuntevat helposti erehdymme häntä pitämään. Canth oli kyllä kiivas naisten - ja köyhien - oikeuksien puolustaja, jopa maltillinen sosialistikin kaikessa porvarillisesta kauppiasolemuksestaan huolimatta, mutta mitään esifeminististä, yksioikoista äänitorvea ei hänestä Maijalan otteessa muovata. Minna oli ehkä hurja mimmi, mutta hänessä oli myös epäileväinen, herkkä ja hauras puolensa, joka helposti kääntyi itse-epäilyksi ja masennukseksi.
Kertomus ankaran miehen tahdon alle nurjerretusta vaimosta osoittautuu sekin myöhempien polvien aikaansaannokseksi, ei niinkään todellisuudeksi. Elämäkerturi Maijala näyttää, että herra Canth arvosti ja tuki rouvaansa tämän lehtimiesuran alkutaipaleella, eikä ollut se ehdoton kotityranni, joksi hänet on jälkipolville kuvattu mm. Lucina Hagmanin, Canthin ensimmäisen elämäkerran kirjoittajan toimesta.
Canthin ohella elämäkerran sivuilla liikuskelevat aikansa kirjalliset kuuluisuudet Juhani Ahosta Arvid Järnefeltiin. Minnan kotonaan pitämä salonki oli kuopiolaisen hengenelämän hermokeskus, kiihkeätkin keskustelut kuuluivat Kanttilassa ohjelmaan, mutta todistajien mukaan emäntä onnistui pitämään suuremmat hengen palot aisoissa - vaikka välit esimerkiksi Ahon kanssa väliin olivat tulehtuneet. Räväkkä Minna herätti myös pahennusta aikalaisissaan, takajaloillaan olivat milloin papisto, milloin fennomaanit, milloin svekomaanit...
Opettajaseminaarin vuoden opintojen jälkeen keskeyttäneestä, kirjallisten töiden ohella lankakauppaansa hoitaneesta Canthista tuli klassikko, suurnainen, jonka mukaan on nimetty päiväkoti, katuja ja kouluja. Lehtorinleskestä sukeutui vähin erin aktiivinen toimittaja, novellisti, näytelmäkirjoittaja ja kääntäjä. Se oli porvarisleskelle jokseenkin tavaton urakehitys 1800-luvun Suomessa. Maijala epäileekin, että yhteiskunnalliset paineet vaikuttivat ainakin osittain Canthin terveyteen: sydänvaivat ja hermostuneisuus vaivasivat vain 55-vuotiaaksi elänyttä kirjailijaa lähes tämän koko aikuisiän ajan. Itsenäisen ja -päisen naisen osa ei ollut tuolloin helppo, vastustusta ja epäilijöitä riitti, niin naisten kuin miestenkin joukossa Canthilla oli synkkiä vihamiehiä. Sai hän toki kannustusta myös, ja kerrotaan, että aikanaan kuopiolaiset saapuivat Minnan hautajaisiin niin sankoin väkimäärin, etteivät kaikki saattajat mahtuneet hautausmaalle.
Minna Maijalan kirja on mainio rautaisannos niille, joille kansalliskirjailija on entuudestaan (lähes) tuntematon, mutta uskoisin vahvasti, että se antaa uutta tietoa ja pureskeltavaa niillekin, jotka ovat tutustuneet häneen allekirjoittanutta paremmin. Teos on napakka, nopealukuinen ja asiallinen olematta silti kuiva. Tiukassa analyysiosiossa lukijan mielenkiinto saattaa hieman herpaantua, ja turnausväsymys uhata, mutta Maijala ottaa ohjat viimeistään ympyrän sulkevassa kolmannessa osassa. Jouduin nielemään ennakkoluuloni, hyvä niin!
Arvosana: 8½/10
Minna Maijala
Hellä, herkkä, hehkuvainen Minna Canth
431 sivua
Otava 2014
Yleissivistykseen tietysti (näin vanhanaikaisesti katsottuna) kuulunee tietää, että Canth on kirjoittanut Kauppa-Lopon ja Työmiehen vaimon.
Muuten on myönnettävä: olen kyllä ollut hakoteillä koko tädin suhteen. Päätin korjata asian, kun kirjaston uutuushyllyssä sattumalta näkyi olevan M.C:n elämäkerta. Jostain syystä hieman vieroin aihettaa etukäteen, ennakkoluuloisena kuvittelin, että kyseessä olisi naisasiaa painottava, jyrkän aatteellinen taiteilijamuotokuva, mutta onneksihan näin ei ollut. (Onneksi siksi, että inhoan sukupuolta alleviivaavaa tulkintaa, oli kyseessä sitten kuka tahansa historian hahmo. Sukupuolittunut tulkinta latistaa kaiken. Se tekee kohteestaan pelkän havaintomateriaalin, joka valjastetaan raahaamaan vaikkapa naistutkimusta haluttuun suuntaan. Hyh.)
Kyseessähän oli siis Minna Maijalan kirjoittama elämäkerta Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth, kolmeen osioon jaoteltu kuvaus Canthin elämästä. Ensimmäinen osa prologin jälkeen luonnostelee kirjailijan elämänvaiheet, toisessa keskitytään tuotantoon ja sen analyysiin, kolmannessa mietitään Minnaa ja hänen aatteitaan, sekä tutkitaan lyhyesti Canthin suvun vaiheet hänen jälkeensä.
Ehdottomasti kiinnostavin kolmesta osasta on varsinainen elämäkerta, kirjan alkupuolisko. Se on vetävää, mielenkiintoista (kulttuuri)historiaa, jota lukee nopeasti ja mielellään. Toinen vaihe on kirjallisuusanalyysia, joka kieltämättä vaatisi parempaa Canthin tuntemusta kuin oma lukioaikainen, alaviitemäinen oppimääräni. Maijala selkeästi odottaa, että kirjailijan tuotanto olisi edes jollain tasolla tuttua lukijalle. Ainakin minä putosin kärryiltä jo Työmiehen vaimon tulkinnassa. Olisin kovasti ollut kiitollinen lyhyistä juonitiivistelmistä, edes keskeisten teosten kohdalla, mutta ymmärrän kyllä, ettei joka novellia voi kuvailla juurta jaksain!
Kolmannessa osassa Maijala osoittaa, ettei Canth ollutkaan se jyrkkä, tiukka naisasianainen, jona me Minnaa vähemmän tuntevat helposti erehdymme häntä pitämään. Canth oli kyllä kiivas naisten - ja köyhien - oikeuksien puolustaja, jopa maltillinen sosialistikin kaikessa porvarillisesta kauppiasolemuksestaan huolimatta, mutta mitään esifeminististä, yksioikoista äänitorvea ei hänestä Maijalan otteessa muovata. Minna oli ehkä hurja mimmi, mutta hänessä oli myös epäileväinen, herkkä ja hauras puolensa, joka helposti kääntyi itse-epäilyksi ja masennukseksi.
Kertomus ankaran miehen tahdon alle nurjerretusta vaimosta osoittautuu sekin myöhempien polvien aikaansaannokseksi, ei niinkään todellisuudeksi. Elämäkerturi Maijala näyttää, että herra Canth arvosti ja tuki rouvaansa tämän lehtimiesuran alkutaipaleella, eikä ollut se ehdoton kotityranni, joksi hänet on jälkipolville kuvattu mm. Lucina Hagmanin, Canthin ensimmäisen elämäkerran kirjoittajan toimesta.
Canthin ohella elämäkerran sivuilla liikuskelevat aikansa kirjalliset kuuluisuudet Juhani Ahosta Arvid Järnefeltiin. Minnan kotonaan pitämä salonki oli kuopiolaisen hengenelämän hermokeskus, kiihkeätkin keskustelut kuuluivat Kanttilassa ohjelmaan, mutta todistajien mukaan emäntä onnistui pitämään suuremmat hengen palot aisoissa - vaikka välit esimerkiksi Ahon kanssa väliin olivat tulehtuneet. Räväkkä Minna herätti myös pahennusta aikalaisissaan, takajaloillaan olivat milloin papisto, milloin fennomaanit, milloin svekomaanit...
Opettajaseminaarin vuoden opintojen jälkeen keskeyttäneestä, kirjallisten töiden ohella lankakauppaansa hoitaneesta Canthista tuli klassikko, suurnainen, jonka mukaan on nimetty päiväkoti, katuja ja kouluja. Lehtorinleskestä sukeutui vähin erin aktiivinen toimittaja, novellisti, näytelmäkirjoittaja ja kääntäjä. Se oli porvarisleskelle jokseenkin tavaton urakehitys 1800-luvun Suomessa. Maijala epäileekin, että yhteiskunnalliset paineet vaikuttivat ainakin osittain Canthin terveyteen: sydänvaivat ja hermostuneisuus vaivasivat vain 55-vuotiaaksi elänyttä kirjailijaa lähes tämän koko aikuisiän ajan. Itsenäisen ja -päisen naisen osa ei ollut tuolloin helppo, vastustusta ja epäilijöitä riitti, niin naisten kuin miestenkin joukossa Canthilla oli synkkiä vihamiehiä. Sai hän toki kannustusta myös, ja kerrotaan, että aikanaan kuopiolaiset saapuivat Minnan hautajaisiin niin sankoin väkimäärin, etteivät kaikki saattajat mahtuneet hautausmaalle.
Minna Maijalan kirja on mainio rautaisannos niille, joille kansalliskirjailija on entuudestaan (lähes) tuntematon, mutta uskoisin vahvasti, että se antaa uutta tietoa ja pureskeltavaa niillekin, jotka ovat tutustuneet häneen allekirjoittanutta paremmin. Teos on napakka, nopealukuinen ja asiallinen olematta silti kuiva. Tiukassa analyysiosiossa lukijan mielenkiinto saattaa hieman herpaantua, ja turnausväsymys uhata, mutta Maijala ottaa ohjat viimeistään ympyrän sulkevassa kolmannessa osassa. Jouduin nielemään ennakkoluuloni, hyvä niin!
Arvosana: 8½/10
Minna Maijala
Hellä, herkkä, hehkuvainen Minna Canth
431 sivua
Otava 2014
