Luentaa

Vähiin on jäänyt kirjabloggaaminen, pirulauta. Luen hirvittävän tahmaiseen tahtiin, kolmessa viikossa olen selvittänyt noin 2½ kirjaa. Ulkomaankielinen materiaali on tuntunut liian vaikealta, iltaisin väsyttää niin, etten jaksa keskittyä vaikkapa englantilaiseen teokseen ollenkaan. The Six Wives of Henry VIII ja Hitler's Furies - molemmat aloitettu, mutta muutaman sivun jälkeen ei ole tapahtunut mitään. 

Tällä haavaa koluan 1961 ilmestynyttä sotamuistelmaa Korpisoturit. Blogata pitäisi myös Kim Il-Jongin kokin muistelmista ja perehtyä kirpputorikirjaan nimeltä Pitkä matka Siperiaan.

Tänään kävin myös salilla kihnuttamassa juoksumatolla sekä crosstrainerilla, näkyvin tulos oli rakko oikeassa jalkapöydässä (sukanpiru oli rypyssä, minkä huomasin vasta vähän liian myöhään).

Aloitin myös avoimen yliopiston kurssin, parilla luennolla on jo istuttu ja mielenkiintoista on ollut! Hankintalistalla on kallis tenttikirja, hinta laittaa kipristelemään, mutta lohduttaudun sillä, että nide on toivon mukaan ihan siedettävää - kenties jopa mielenkiintoista luettavaa. Aihe - arkeologia - ei ainakaan ole mikään mahdottoman ikävä, päinvastoin!

Kirjan kanssa torkkumisen ohella olen myös harrastanut kännykkäkamerakuvausta. Otan kuvia löysin rantein, keskityn kyllä sommitteluun, mutta mitenkään yltiövakavissani en ole liikkeellä. Poimin mielelläni pieniä yksityiskohtia, kliseisiä auringonlaskuja ja muuta hauskaa.

Talvi-ilta

Pakkasilta: mittari näytti -17 C, lumi narskui, viileä ilma otti poskipäihin ja taivaanrannalla mollotti täysikuu. Maisema näytti 1800-luvun romanttiselta maalaukselta, sävytkin rimmasivat. Sellainen oli eilisilta.

Täksi päiväksi pakkanen maltillistui, miinus kolme astetta oli hyvin sopiva sää vuoden ensimmäiselle juoksulenkille ulkoilmassa. Kuutamo oli mönkinyt piiloon pilvien taakse, lauha ilma toi mukanaan harmaamman taivaan.

Hiihtäjille ei vieläkään ole satanut lisälunta, joten suksiväki joutuu edelleen kiertämään reilun kilometrin rinkiä ruohokentän päälle pusatulla radalla. Minun puolestani saavat pysyäkin siellä kihnuttamassa. Vähäinen kinos takaa sen, että metsäreiteille pääsee hölköttämään!

Persuksiin se kieltämättä otti, pöpperöisellä polulla eteneminen. Alkupää matkasta oli tamppaantunut miellyttäväksi monen kulkijan toimesta, mutta vähän kauempana reitti oli puuromaisempi ja piti juosta uraa pitkin. Onneksi matkalle mahtui myös suoraa, aurattua tietä, jolla oli helppo askeltaa.

Alkupäässä hermostuin GPS-mötikän valumiseen, mutta huoltotauon jälkeen hihna suvaitsi pysyä käsivarressa aloillaan. Tässä se taas nähdään, miten kaikenmaailman hilavitkuttimet a) aiheuttavat piruutusta, b) tuottavat vaikeuksia, c) tekevät modernille liikunnan harrastajalle hassuja keskeytyksiä itse suoritukseen. Onneksi diletanttien ei tarvitse tosimielellä ottaa stressiä kapineistaan.

Haluaisin myös kysyä, miksi ihmeessä tässä sydänsiirtojen ja avaruusteknologian maailmassa ei osata tehdä juoksutrikoita, jotka eivät valu? Aivan sama, ovatko kyseessä ruotsalaisten rättikauppojen halvemmat vai urheiluliikkeiden merkkivaatetangosta ostetut kalliimmanpuoleiset kamppeet, maan vetovoima aiheuttaa aina päänvaivaa jossakin vaiheessa lenkkiä. (Yhdet erinomaisen hyvin istuvat, epävaluvat juoksubyysat kaapissani sentään on - noudettu suoraan juoksumuodin mekasta nimeltään Tarjoustalo, mutta ne saakelin tokmannilaiset eivät enää myy vastaavanlaisia ihmepöksyjä. Varmaankin muut valmistajat ovat kateudessaan pakottaneet ko. puljan luopumaan ylivetohyvästä mallista. Äärimmäisen mukavat, äärimmäisen kestävät ja äärimmäisen tukevasta, mutta hengittävästä kankaasta olevat housut ovat harvinaisuus.) Miksi, oi miksi ihmisen pitää aina jossain välissä juoksu-urakkaa pysähtyä kiskomaan nyörejä tai nauhoja kireämmälle? Hermot kiristyvät samaa tahtia kuin trikoiden vyötärö.

Mutta muuten ei voi valittaa: kesäkelejä ei tähän hätään saada, toivotaan, että samanlaiset, lenseät juoksuilmat jatkuvat!

Tuulta & sadetta...

...niitä meteorologit lupasivat, kumpaakin sortimenttia tuli. 

Muutenkin ilma oli ankea, ajoradalla jäätä, samoin kuntopolulla. Illansuussa sitten nousi se povattu myräkkä, mutta onneksi meillä ei ole ollut sähkökatkoksia, kuten muualla maassa. Vähällä olemme toistaiseksi päässeet.

Pururadan viereisellä parkkipaikalla on aina välillä näkynyt sällejä liu'uttelemassa autojaan, jos keli on ollut sopiva "leikkimiselle". Lieköhän joltain liukastelijalta lipsahtanut auto päin liikennemerkkiä? Murjotun opasteen viereen oli jäänyt palanen puskurista.

Talsimassa Tapanina

Joulun aikaan satoi tuoretta lunta, vähän kuin tilauksesta meille kaikenmaailman harrastelijakuvailijoille. Paikallinen juoksuratakin näytti niin runolliselta ja romanttiselta, että oksat pois. Vielä eivät hiihtäjätkään olleet päässeet valloittamaan reittejä, taivaalta ripoteltua valkoista höttöä on maassa hiukan liian vähän latukoneille, oletan. (Näin kyllä yhden sinnikkään suksijan, joka ei ilmeisesti ollut malttanut vastustaa kiusausta.)

Matkavauhti ei yhdistetyllä kävely- ja kuvausreissulla päätä huimannut. Mitäpä siitä, huomenna voi olla vähemmän turistimielellä liikenteessä ja lähteä rivakalle sauvakävelylle. Dementiahiihto se naisen tiellä pitää.

 Jollakulla on ollut hieman erilaista urheilujuomaa mukana!

Nämä kuuset ovat kenties nähneet parempiakin päiviä. Kovin olivat neulaset vähissä. Oksiston lomassa pyrähteli myös tiaisia, mutta linnut olivat kai näkymättömiä, silmäni eivät tavanneet ainuttakaan, vaikka kuinka yritin tirppoja havainnoida.

Tuulen ja lumisateen tulosuunta oli selkeästi pääteltävissä:

Aurinko muunsi varjot sinertäviksi ja hauraiksi. Joko tässä olisi aavistus tulevasta keväästä? Tuskinpa, mutta lyhyt valoinen tuokio sai jo mielen kirkkaammaksi.

Lisää talvi-iltapäivän kalvasta hehkua.

Joku pekkahalonen saattaisi jopa innostua tästä mäntymaisemasta.

Luulenpa, että männyt ovat suosikkipuitani. Niissä on jotain koristeellista ja herkkää, mutta samaan aikaan myös itsevarmaa järkähtämättömyytä.

Kivi oli kyyristynyt nukkumaan lumihuovan peittoon.

Pilvet, valo ja männynlatvat.

Hetkeksi maisema silattiin kultaisella hohteella.

Yllätys, yllätys!

Juuri kun on päässyt marmattamasta lumetonta, harmaata ja ikävää maisemaa, tapahtuu kummia. 

Aamuyöstä tuli taivaalta räntää vaakatasossa, ylösnousun aikaan takapihalla oli jo kunnon kinoksenalku. 

Lintulaudan vakioasukkaisiin lukeutuvat pikkuvarpuset ja varpuset olivat ruokavieraisilla, kuten aina talvisaikaan. Erityisen mukavaa on huomata, että parvessa on pyrähtelemässä myös niitä "tavallisia" varpusia, joiden kanta on Suomessa viime aikoina tuntemattomasta syystä taantunut. Varpuslajikkeiden lisäksi auringonkukansiemeniä verottavat sini- ja talitiaiset, sekä varikset ja harakat, jotka noukkivat maasta tinttien pudottamia jyväsiä. 

Harmaata joulukuuta

Toistaiseksi lumi on loistanut poissaolollaan, lukuunottamatta paria räntähyhmäistä iltaa. Uhkailivat ensin myrskyllä, säätieteilijät, mutta tällä haavaa näyttää siltä, että myräkästä selvittiin säikähdyksellä. Toivon mukaan tuulet kurvaavat etelänaapurin riesaksi.

Mitään lumisia tunnelmaotoksia ei näillä keleillä ole kameran silmä ikuistanut, mutta onpa tullut rätkittyä jotain kuvatuksia talteen. Takki metsätien varressa on roikkunut sijoillaan jo pari kuukautta, räntäsateen myötä se sai hilsettä harteilleen.